Mikko Marttila Ihmisen sisäisestä järjestyksestä et voi löytää rikkomusta, sillä se toteuttaa aina tarkoitusta.

”Hyvä orja” ja ”paha orja” sekä arvoladatut päämäärät.

Tuottavuus on sitä parempi, mitä vähemmällä voimavaralla suhteessa käytettyyn aikaan voidaan tuotteita sekä palveluita toteuttaa tietenkin tietyllä laatuvaraumalla varmistettuna.

Ajattelu laadusta ja tehokkuudesta yhdistyy usein arvioihin ihmisestä parhaimmillaan ”tehokkaana ja hyödyllisenä osana” tuottavaa kansalaista, joka lunastaa odotukset arvoista, joita yhteiskunnan jäseneltä lähtökohtaisesti odotetaan. Tämä ajattelu korostaa käytöshyvettä, jonka pitäisi tuoda mielikuva työnsankarista ja ”hyvästä orjasta”, joka ”asetti tuottavan siemenen maahan.” Tämä on mielikuvamainontaa parhaimmillaan ja lähtökohtainen malli, jonka mukaan ihmisiä arvotetaan ”laatuluokkiin.”

- ! Nyt räjähti HINTAPOMMI !- Myytävänä toisen laatuluokan kansalainen!

Mutta mitä tehokas ja tuottava työ on pohjimmiltaan, jos ei laiskuutta? Laiskuus teki ihmisestä kekseliään, sillä muutoin ihminen edelleen raahaisi hampaat irvessä kiviä ilman pyöriä alla ja söisi juuria maasta tai elävältä eläimiä tulen puutteesta.

Ristiriitoja niistä odotuksista, mitä yhteiskunta asettaa yksilön kohdalla liittyy myös lupauksiin ja lunastuksiin ihmiskarjasta, jonka oletetaan lähtöarvoisesti palvelevan yhteisöään kysymättä yksilön tahtoa. Veroleima lyödään vain takapuoleen ja sen jälkeen velvoitetaan yksilö toteuttamaan kulloisenkin hallituksen mielenoikkuja, jota kutsutaan vielä ”vapaudeksi” eikä suinkaan mielivallaksi.

Onko Suomi todella kansanvaltainen tasavalta, jos valta on kuitenkin hallitusjuntalla eikä yksilöllä itsellään?

Onko lainkaan ihme, että ihmisten välillä vallitsee eripura suunnasta, joka saattaa saavuttaa suorastaan raivokkaita piirteitä, kun ottaa huomioon tavan, jolla yhteiskuntajärjestys tälläkin kyseisellä hetkellä on järjestetty? Kuka antoi luvan verottaa kansalaista? Kenen oikeudella?

Väkivalta on syvästi juurrutettuna yhteiskuntarakenteissa, joissa lakipykälät ohjaavat ihmisten käytöshyveitä kohti toivottuja päämääriä ja siksi on suorastaan ihme, kuinka on onnistuttu säilyttämään rauha yhteisöissä, joissa kuitenkin arvokirveet heilahtelee vähän väliä. Oppivelvollisuus on pakkoverojen lopullinen hinta siinä, missä asevelvollisuus on älytöntä kyllä - - ”vapauden” hinta. Siksi arvokeskustelujen suunta saavuttaa myös hyvin äkkiä väkivaltaisia suuntia, jossa kiehahtaa niin ”oikealla”, kuin ”vasemmalla”, kun tuomioita jaellaan kummaltakin puolelta.

Mutta jos hetkeksi pysähtyisi miettimään arvolatauksia ennen kuin laukaisee puoluekansanvaltaiset urkunsa, voisi myös yllättäen löytää uusia kulmia lähestyä monimuotoisempia yhteisörakenteita. Miten voisi kehittää aitoa kansanvaltaisuutta, jossa päämääränä olisi vapaus ja vuorovaikutus yhteisörakenteissa ilman lakipykäliksi verhottuja kiristysrenkaita, joilla velvoittaa ”vapaata kansalaista?”

 

 

Kelan kirje työttömälle työnhakijalle epäonnistuneen työnhakulimbon jälkeen:”Sinulla ei ole enää ihmisoikeuksia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän jesper kuva
Tero Ruokamo

Nykyinen kapitalistinen palkkatyöyhteiskunta tuottaa niin paljon materiaalista hyvinvointia, että harva haluaa sille radikaalia muutosta. Perinteinen omavarainen elämä oli vapaampaa siinä mielessä, että kukaan ulkopuolelta ei pystynyt määrittelemään sitä, miten sinun pitäisi elää. Toisaalta elantokin oli kyllä tiukassa.

Jonkinlainen anarkistinen hajautetun vallan visio tarvittaisiin sen vuoksi, että nykykehitys johtaa kohti teknokraattista totalitarismia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset