Mikko Marttila Ihmisen sisäisestä järjestyksestä et voi löytää rikkomusta, sillä se toteuttaa aina tarkoitusta.

Tiedon kyseenalaistaminen ja kieltäymyksen autuus

Kun ihminen löytää järkiperustan tunnepohjaiselle uskomuksilleen - vaikka virheellinen tulkinta voidaan jäsennellysti osoittaa vahvistusvinoumaksi, tulee tunnepohjaisesta ratkaisusta vahva pakonomainen uskomusperusta, jonka perusteella yksilö luo suojautumiskeinonsa.

Luottamuksellinen suhde lapsuudessa esimerkiksi vanhempiin luo erinomaiset puitteet sisäopille(indoktrinaatio) uskomusopissa, jossa luottamuksellisen suhteen avulla luodaan virheelliset käsitykset tiedosta ja todellisuudesta sekä ympäristöstä.

Lapsenomaisia uskomuksia voidaan ylläpitää ihmisessä pitkälle aikuisuuteen ja jopa kuolemaan saakka vain tunnepohjaisuuden perusteella, jossa sisäopin kyseenalaistaminen tarkoittaa läheisen luottamuksen pettämistä, esimerkiksi Nooan arkin kyseenalaistaminen on yhteisön häpäisemistä.

Vahva tunnelukko siis toimii tulvasuojana kaikkia sellaisia vastaväitteitä kohtaan, jotka kyseenalaistavat syvän kiintymyksen, vaikka luottamukselliseen suhteeseen ei koskaan esitetty tarkastelevaa ja kyseenalaistavaa arviotavain virheellisiin tulkintoihin vallitsevista olosuhteista ja ympäristöstä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän petrikivenheimo kuva
Petri Kivenheimo

Tuollainen hyvin tunteenomainen suhtautuminen on kokemukseni mukaan erittäin yleistä myös ns. uskonnottomissa piireissä. Esim. spontaanin abiogeneesin (itsestään tapahtuneen elämänsynnyn) kyseenalaistaminen, vaikka kuinkakin yksilöidyin ja tarkistettavissa olevin matemaattis-luonnontieteellisin perustein, voidaan kokea sietämättömäksi "oman turvallisen tilan" loukkaukseksi, johon ei vastata kiihkottomalla luonnontieteellisellä tai tieteenfilosofisellakaan vasta-argumentaatiolla vaan välittömällä tunnepohjaisella primitiivireaktiolla (avoimen vihamielisellä, henkilöä eikä asiaa vastaan suunnatulla käyttäytymisellä).

Syvemmällä tasolla kysymys näyttää olevan metodologisen naturalismin asettamisesta korvikeuskonnollistyyppiseksi yhteisön koheesion peruselementiksi (yhteiseksi uskomusperustaksi), jonka kyseenalaistajat on pyrittävä naurettaviksi leimaamalla välittömästi marginalisoimaan ja viime kädessä kokonaan vaientamaan. Tämä on kyllä myös kyseisen uskomuskehikon ulkopuolelta katsoen ymmärrettävää, sillä ilman metodologisen naturalismin ehdotonta edellyttämistä koko evolutionistisen uskomusjärjestelmän väitetyltä tieteellisyydeltä putoaa pohja pois: mitäpä tieteellistä olisi pelkässä sokeassa luottamuksessa sokeaan sattumaan – asian peittämiseen tarvitaan välttämättä jokin arvovaltainen "tieteen pelisääntö".

Tilanteen korjaamista uusimman tieteenfilosofian mukaiseen keskenään kilpailevien perususkomusjärjestelmien avoimeen julkituomiseen ja tulosperustaiseen empiiriseen vertailemiseen luonnontieteellisen tutkimuksen edistämiseksi ei tietysti sen enempää oman henkilökohtaisen kuin koko uskomusyhteisönkään tunneturvallisuuden näkökulmasta voida sallia.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

"Tuollainen hyvin tunteenomainen suhtautuminen on kokemukseni mukaan erittäin yleistä myös ns. uskonnottomissa piireissä. Esim. spontaanin abiogeneesin (itsestään tapahtuneen elämänsynnyn) kyseenalaistaminen, vaikka kuinkakin yksilöidyin ja tarkistettavissa olevin matemaattis-luonnontieteellisin perustein, voidaan kokea sietämättömäksi "oman turvallisen tilan" loukkaukseksi, johon ei vastata kiihkottomalla luonnontieteellisellä tai tieteenfilosofisellakaan vasta-argumentaatiolla vaan välittömällä tunnepohjaisella primitiivireaktiolla (avoimen vihamielisellä, henkilöä eikä asiaa vastaan suunnatulla käyttäytymisellä)."

Noh, elämä nyt kuitenkin onnistuu jollain tavalla ilmestymään. Tämä on totta, koska muuten en kirjoittaisi tätä viestiä. Voidaan päätellä, että elämä voi jostain ilmestyä vaikka siksi kun se on mahdollista.

Abiogeneesissä sellainen juttu, että ymmärretään olosuhteita missä on voinut tapahtua mutta ei ole onnistuttu toistamaan kuin osittain, joten ei sitten tarkemmin tiedä.

"Tämä on kyllä myös kyseisen uskomuskehikon ulkopuolelta katsoen ymmärrettävää, sillä ilman metodologisen naturalismin ehdotonta edellyttämistä koko evolutionistisen uskomusjärjestelmän väitetyltä tieteellisyydeltä putoaa pohja pois: mitäpä tieteellistä olisi pelkässä sokeassa luottamuksessa sokeaan sattumaan – asian peittämiseen tarvitaan välttämättä jokin arvovaltainen "tieteen pelisääntö"."

Ei tieteessä oikein muuta sääntöä ole kuin että pitää voida todistaa oikeaksi, ja pitää olla keino todistaa vääräksi. Sitten kun on erilaisia malleja niin säästäväisyysperiaate toimii.

Evoluutio toki sitten on tosiasia, todistettu luonnossa ilmenevä prosessi että siinä ei ole mitään epäselvää. Elämän syntymekanismi ei sitten oikein siihen liity.

Käyttäjän petrikivenheimo kuva
Petri Kivenheimo

Kiitos vastineesta, joka antaa hyvän mahdollisuuden selittää sanottavaani tarkemmin:

Ajatellaanpa, että joku joskus metsäkävelyllään olisi huomannut polun vieressä poisheitetyt lenkkitossut kengännauhat avoimina; sitten seuraavana päivänä, samat tossut nauhat solmittuina nähdessään, hän kuittaisi asian toteamalla: "Noh, kengännauhat nyt kuitenkin onnistuvat jollain tavalla solmiutumaan. Tämä on totta, koska muuten en näkisi niitä solmittuina. Voidaan päätellä, että nauhat voivat jotenkin solmiutua vaikka siksi kun se on mahdollista." – Tällainen päätteleminen voisi osoittaa päättelijän sitoutuneen sellaiseen todellisuuskäsitykseen, jonka mukaan kengännauhat joko eivät solmiudu lainkaan tai sitten ehkä voivat jotenkin solmiutua itsestään, mutta muita mahdollisuuksia ei ole olemassakaan; tällaista käsitystä voisi kutsua "ontologiseksi kengännauhanaturalismiksi". Toinen vaihtoehto olisi sellainen, että päättelijä kyllä myöntäisi, että edelläsanottujen lisäksi muitakin mahdollisuuksia voi ehkä todellisuudessa ollakin olemassa mutta että sellaisia ei kuitenkaan saa ottaa lukuun kengännauhoja koskeviin empiirisiin havaintoihin liittyviä hyväksyttäviä johtopäätöksiä tehtäessä; tällaista käsitystä voisi kutsua "metodologiseksi kengännauhanaturalismiksi".

Jos tuollainen päätelmä syntyisi havaitsijan mielessä aivan luontevan oloisesti ja hän olisi siihen itse täysin tyytyväinen, jopa onnittelisi itseään siitä, niin tämä osoittaisi, että hän oli niin täysin sisäistänyt jommankumman kengännauhanaturalismin muodon, ettei osannut sitä ensinkään kyseenalaistaa.

Huomionarvoista tuossa on nähdäkseni sekin, että itse päätelmän lopputuloksen ja siihen liittyvän itsevarmuuden tunteenkin kannalta on aivan yhdentekevää, oliko kyseessä kengännauhanaturalismin ontologinen vai metodologinen muoto.

Matti Karnaattu (MK): "Abiogeneesissä sellainen juttu, että ymmärretään olosuhteita missä on voinut tapahtua mutta ei ole onnistuttu toistamaan kuin osittain, joten ei sitten tarkemmin tiedä."

Petri Kivenheimo (PK): Tuo on ymmärtääkseni luettavissa siten, että tiedetään olosuhteita, joissa abiogeneesi ei naturalisminkaan puitteissa olisi mitenkään voinut tapahtua, ja että toisaalta sitä on luonnontieteen kokeellisessa tutkimuksessa yritetty saada sille mahdollisina pidetyissä olosuhteissa tapahtumaan. Vaikka kaikki tämänsuuntaiset yritykset ovatkin pahasti epäonnistuneet, niin (ainakin metodologisesta) naturalismista koetetaan yhä pitää kynsin hampain kiinni, joten ei osata nyt sanoa muuta kuin että "ei tarkemmin tiedetä". Jos tuosta naturalismista kuitenkin hellitetään, niin voidaan tietää paljonkin enemmän.

MK: "Ei tieteessä oikein muuta sääntöä ole kuin että pitää voida todistaa oikeaksi, ja pitää olla keino todistaa vääräksi."

PK: Kaikki todistukset riippuvat joistain oletuksista, jotka vain edellytetään paikkansapitäviksi, jotta voitaisiin ylipäänsä päästä todistelun alkuun. (Tämänhän pitäisi olla tuttua jo lukion pitkästä matematiikastakin.) Ajatus tieteestä jonkinlaisten absoluuttisesti oikeiksi todistettujen väittämien kokoelmana ei siksi ole lähelläkään todellisuutta.

MK: "Sitten kun on erilaisia malleja niin säästäväisyysperiaate toimii."

PK: Tässä keskustelussa on kysymys siitä, että elämän synnylle on naturalismin ulkopuolella olemassa toimiva selitys, mutta naturalismiin sitoutuminen jättää sen ilman selitystä, niin että "ei sitten tarkemmin tiedä". Tämä juuri on naturalismisidonnaista tieteenfilosofiaa kohtaan esittämäni kritiikin ydin: se ei itse pysty selittämään elämän syntyä eikä antaisi muidenkaan sitä selittää.

MK: "Evoluutio toki sitten on tosiasia, todistettu luonnossa ilmenevä prosessi että siinä ei ole mitään epäselvää."

PK: Kaiken kaikkiaan evoluutio on itse asiassa mitä epäselvin vaihtoehtoisilla määritelmillä pyöritettävä ideologinen rakennelma. Myönnän kuitenkin auliisti, että on olemassa sellaisia vaihtoehtoisia "evoluution" määritelmiä, jotka puhuvat todellisista luonnossa ilmenevistä tapahtumista ja tapahtumasarjoista. Esimerkiksi tietyn eliöpopulaation geenipooli voi ajan mittaan peruuttamattomasti muuttua esim. sillä tavalla, että sen alleelivaranto köyhtyy ja että mm. tästä syystä mutta myös käyttäytymismuutosten takia tällainen muuntunut populaatio voi tulla myös kyvyttömäksi luonnonolosuhteissa lisääntymään muiden eliöpopulaatioiden kuten oman kantapopulaationsakin kanssa, niin että sen geenipooli ei voi enää "luonnonmenetelmällä" palautua aiempaan monipuolisempaan tilaansa. Toisaalta eliöpopulaatiot voivat sopeutua erilaisiin ympäristössään tapahtuviin muutoksiin, niin että vaikkapa Galapagos-saarten sirkkukannassa erikokoisten ja -näköisten nokkien suhteelliset osuudet vaihtelevat eri vuosien sään kuivuuden tai sateisuuden myötä. Tällaiset tapahtumasarjat voi sisällyttää "evoluution" joihinkin määritelmiin, mutta on helppo huomata, että tässä ei nyt syntynyt mitään uutta biologista informaatiota, joka mahdollistaisi koko biodiversiteetin vähittäisen kehkeytymisen jostain "yhdestä yksinkertaisesta alkumuodosta".

MK: "Elämän syntymekanismi ei sitten oikein siihen [evoluutioon] liity."

PK: Eivät ne tosiaan sama asia ole, mutta tätä eroa ei tietääkseni yleensä tehdä koulukirjoissa kunnolla selväksi, vaan abiogeneesistä esitetään "evolutiivisia" tarinoita, joissa "esialkusolut" ratkovat vuosituhansien tai -miljoonien kuluessa erilaisia ongelmia kehittyäkseen lopulta "varsinaiseksi alkusoluksi". Tämmöistä moskaa esitetään koululaisille ymmärtääkseni naturalismisidonnaisen tieteenfilosofian vaikutuksesta, ja se on yksi lisäsyy kiinnittää huomiota naturalististen sidonnaisuuksien sekä tieteelliselle tutkimukselle että luonnontieteiden kouluopetukselle aiheuttamaan vahinkoon.

Kyllä koululaisilla minusta pitäisi olla oikeus voida luottaa siihen, ettei heitä oppikirjoissa viilata linssiin!

– Haluan vielä tässä kiittää Matti Karnaattua henkilökohtaisia hyökkäyksiä ja tunnepitoista mesoamista välttävästä asiallisesta keskusteluotteesta. Jos tällaista olisi enemmän, Suomen tieteen ja kouluopetuksen tulevaisuus olisi arvioni mukaan todellista valoisampi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset