Mikko Marttila Ihmisen sisäisestä järjestyksestä et voi löytää rikkomusta, sillä se toteuttaa aina tarkoitusta.

Myötätunto vai yhteiskuntajärjestys? - Onko järjestelmä ihmiselle?

Laumakäyttäytyminen ihmiseläimellä johtaa metrossa tutkimusten valossa tilanteeseen, jossa todennäköisyys jäädä vaille apua pahoinpitely -tai ryöstötilanteessa kasvaa sitä suuremmaksi, mitä enemmän metrossa on ihmisiä.

Auttaisiko lakiin kirjattu velvoitekäsky ihmisiä noudattamaan tällaisessa tilanteessa ”rakkauden lakia?

Mitä tarvitaan, jotta ihmisen luontainen kyky tuntea myötätuntoa herää?

Tunnekylmyys joidenkin tutkimusten valossa on johtavassa asemassa olevien ihmisten ominaispiirre, joille myötätunnon osoittaminen on Oscarin tasoista suoritusta, jossa myötäelämisen taito on vain yksi näytelmä. Tunteiden säätely on tärkeää, jotta ihminen ei tulisi tunteittensa lamaamaksi ja siksi asiakeskeisyys ja harkinta ovat ratkaisevassa asemassa sovitelmaa rakentaessa, mutta kyvyttömyys tuntea on asia erikseen.

Sosiopatian tunnuspiirteet ja valtarakenteet järjestelmässä, jossa myötätunnon osoittaminen ei ole keskeistä sopivat hyvin yhteen yksilölle, joka pystyy hyödyntämään valta-asemaansa ja vetoamaan yhteiskuntajärjestykseen saavuttaakseen päämääränsä.

Yhteiskuntaoppi ja vallitseva yhteiskuntajärjestys ovat yhteisön vastaväittämä, sillä ne kieltävät yksilön valinnan ja henkilökohtaisen vastuun.

Pelottavaa edustuksellisessa järjestyksessä on jo pelkästään se, kuinka paljon kansalaiset luovuttavat valtaa yksittäiselle ihmiselle yli oman päätäntävallan, josta tulee kokonaisten ryhmien etujen edistäjä ja ”isä aurinkoinen”, jonka puoleen ”tuulet kääntyvät.On hyvin kuvaavaa, että tarvitaan virkailija tulkitsemaan viestiä kansalaiselle, joka ei ole oppinut "latinaa. "

Yhteiskuntajärjestys perustuu valtarakenteisiin ja alisteinen järjestelmä pitää huolen siitä, että kansalainen ”pysyy nyrkin ja hellan” välissä eikä ihmisyydellä ole mitään sijaa virkakuntaan.

Kuinka lyhytnäköistä on luottaa järjestelmään, jossa henkilökohtaisen osallisuuden sijaan tarraudutaan edustukselliseen kansanvaltaisuuteen ja henkilölahkoutumiseen?

Ja kuinka äkkiä puoluetotuudesta tulee koko totuus eikä sovitelma suuntaviivoista jäsenien välillä ja kuinka nopeasti jäsenet oppivat elämään ”tietyn totuuden” mukaan?

Se on jollain tavalla sama asia, kuin ”seksuaalivähemmistöön” kuuluva henkilö, joka tuntee tiettyjen tavanomaisuuksien vuoksi tarpeelliseksi ”tulla ulos kaapista”, jotta hänen ei tarvitsisi enää esittää jotain, mitä hän ei ole. Mutta kuinka äkkiä julistautuminen joksikin muuttuu rajoitteeksi minuuden moninaisuudelle?

Yhtäkkiä yksilö on rajoittanut itse luontaisen minuutensa monipuolisuutta ja rakentanut itselleen ”rajakkihäkin.”

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset