Mikko Marttila Ihmisen sisäisestä järjestyksestä et voi löytää rikkomusta, sillä se toteuttaa aina tarkoitusta.

Onko yhdentekevää, miten yhteiskuntajärjestys saavutetaan?

Kun puhutaan opiskelusta, tuo se mieleeni kovan pänttäämisen ja ahdistavat luokkahuoneet, jossa on omaksuttava suuri määrä tietoa mahdollisimman lyhyessä ajassa.

Ja koska edelleen menestyksen mittarina käytetään aikaperustaista voimavarojen hyödyntämistä mahdollisimman lyhyessä ajassa, jotta saadaan lisäarvoja tuotettua yhteiskuntaan, josta osuuksia verottamalla voidaan taata tuottavuusketjun jatkuvuus ja vaste, on oppimisympäristön asu useimmiten yhteiskunnan vaatimuksia vastaava: ahdistava ja painostava.

Ratkaiseva erottava tekijä eri oppimisympäristöjen välillä on keinot, jolla sisältö tuotetaan sekä toteutetaan.

Juuri omakohtaiset kokemukset nuoruuden oppimisympäristöstä tuovat välittömän inhovasteen, kun itse istui yhteisövankilassa (lue peruskoulu) suoriutumassa velvoitteistaan (lue pakotteistaan), jossa minun tehtäväni oli tanssia yhteiskunnan pillin mukaan, jotta minustakin tulisi ”hyvä veronmaksaja.

Kuinka paljon asiat muuttuvat silloin, kun minulla onkin aikaa päättää, mihin ajatukseni ja voimavarani asetan?

Mikä merkitys vapaalla tahdolla on yksilökohtaisen kehityksen ja oppimistulosten parantumisen osalta?

Onko vapaus yhdentekevää silloin, kun päätetään voimavarojen kohdentamisesta yhteisötasolla?

Olen kuullut omilta vanhemmiltani ja myös itse allekirjoitan sen, että halu oppia, kasvaa ja kehittyä kasvaa vasta vanhemmalla iällä. Kuinka paljon tällä on tekemistä oppi- sekä verovelvollisen kuin myös sukupuolestani johtuen asevelvollisuuden kanssa?

Siinä vaiheessa, kun yksilön tarpeet sivuutetaan yhteisörakenteiden ylläpitokustannusten ukaaseilla ja lakipykälillä jo hyvin varhaisessa lapsuudessa, on odotettavissa myös vastarintaa.

Vaikka tarkoitus olisi kuinka hyvä, ”pyhittääkö tarkoitus siis keinot?”

Onko yhdentekevää, miten yhteiskuntajärjestys saavutetaan?

Luulen, että monella muullakin kansalaisella on vastaavanlaisia kokemuksia pakotteista, jotka ovat verhottu hyviin tarkoitusperiin, mutta jotka lopulta lamaavat ja aiheuttavat ennemminkin yksilökehityksen taantumuksellisuutta, kuin edistystä.

Tässä yhtälössä häviää lopulta niin yhteiskunta, kuin myös yksilö, kun opetussuunnitelmassa ohitetaan täysin yksilötarpeet vedoten yhteiskunnan tarpeisiin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset