Mikko Marttila Ihmisen sisäisestä järjestyksestä et voi löytää rikkomusta, sillä se toteuttaa aina tarkoitusta.

Kaiken laskennan alku ja juuri - Millä on väliä?

Olen ollut aina huono laskentaopissa, josta sisareni voi olla todistajana. Laskentaopin syvin olemus on päätyä yhtälöiden kautta loppulukemaan, joka voidaan kaavalla todistaa, ja siksi laskentaa pidetään ikäänkuin korkeimpana totuutena. Itse opin hyvin äkkiä vihaamaan laskentaa - liekö siksi, että vihasin totuutta?

Toinen vaihtoehto intohimoiselle vihalle laskentaa kohtaan saattoi johtua vain siitä yksinkertaisesta syystä, että laskenta tuotti huomattavia ongelmia minulle. Laskennan hyödyt ennustettavuuden ja vakauden kannalta on kuitenkin kiistattomat siinä vaiheessa, kun asettaa uskonsa niihin lujuuslaskelmiin, joita armas talonsuunnittelija on tehnyt, jotta voi turvallisesti sulkea silmänsä ja herätä aamulla ilman kattoa peittonaan.

Mikään ei herätä yhtä hyvin, kuin mukava, lämmin kupponen kattoa naamasi päällä!

Laskennalle on lukemattomia kohteita, joissa sitä on käytetty tarkkojen ennusteiden luomisessa maan ja taivaan välillä, joilla todistettavasti myös pelastetaan henkiä. Siksi laskentaopin nostaminen keskeisimmäksi opiksi kaikista ei ole suinkaan perusteetonta, mutta mitä se kertoo ihmisestä?

Ihminen syntyy maailmaan täyttämään laskennan tahtoa ja toteuttaa elämäänsä palvellen totuutta, joka lopulta lasketaan tarkasti tasan kaikille laskentaopin opetuslapsille aina ja iankaikkisesti, aamen?

Ihmisessä on toinenkin puoli sikäli, mikäli olen tullut osaksi tätä kaikkeuden totuutta, joka osoittaa outoa tarvetta jakaa muutakin, kuin jäännöslaskelmia näiden elävien keskuudessa - kutsuisinko tätä henkielämän osuudeksi maanpäällä?

Syvä tarve jakaa asioita kanssatallustajiensa kanssa kertoo jotain muuta, kuin laskelmoitua ennakointia elämältä, joka syttyi satunnaisten tapahtumasarjojen yhteydessä. Tämä hengen tarve syntyy tunteista, jotka järjestelmällisesti sivuutetaan ja ohitetaan epäoleellisena osa totuutta, vaikka hengen tarve on oleellinen osa ihmistä. Voidaan siis kysyä: kuinka oleellista oikeudessa, käytöstavoissa ja totuudessa on oikeudenmukaisuudentunne?

Voidaanko ihmisarvolla laskea summa?

Jos olisimme vain laskentaopin varassa, tuskin kauppakaan kävisi, sillä me olemme osa satunnaista elämää, jossa merkityksettömästä tuli osa jotain hyvin merkityksellistä. Esimerkiksi tarkasteltaessa vaikkapa henkilöautojen sisustaa, voidaan havaita kojelaudan muovipintojen usein matkivan ihmisen ihoa. Oletko havainnut?

Se tunne saattaa rakastavaisia yhteen ja se tunne myös heidät erottaa, jos eivät osaa kuunnella ja vaalia toisen tuntemuksia. Se tunne saa hihkumaan jääkiekon maailmanmestaruudesta kotitunnuksen johdosta, vaikka sillä ei ole mitään merkitystä tosielämän kannalta. Se tunne saa riemuitsemaan siitä, että on vain elossa ja toivon mukaan terveenä.

Se tunne yhdistää ja se tunne lopulta erottaa, aina ja iankaikkisesti, niin olkoon.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset